Mikä tämä on?

Tämän palvelun tarkoituksena on kerätä joukkoistetusti tietoa (Veikkauksen) peliautomaateista Suomessa. Idea tietojen keräykseen lähti kansalaisaloitteesesta Rahapeliautomaatit poistettava kaupoista, kioskeilta, ravintoloista ja huoltoasemilta. Kerättyjä tietoja on hyödynnetty esimerkiksi Veikkauskratia-kirjassa.

Kuka

Palvelun on toteuttanut Markus Peuhkuri @puhuri vapaa-aikanaan. Rahoitusta tai muuta avustusta tähän hankkeeseen ei ole tullut keneltäkään ulkopuoliselta

Ketkä

Tietojen syöttämiseen ovat osallistuneet useat eri henkilöt ympäri Suomea. Joitain tilastoja löydät tilastosivulta. Huhtikuussa 2021 kolmella ahkerimmilla kerääjillä oli yli 600 havaintoa ja kuudella seuraavalla yli 100. Kaikkiaan 40 kerääjää on kerännyt yli 10 havaintoa.

Kuinka voin osallistua?

Tämän hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on kerätä riippumattomasti tietoja siitä miten Veikkauksen peliautomaatteja pelataan. Esimerkiksi, pelataanko niitä enemmän joinakin päivinä kuin toisina. On esimerkiksi esitetty, että esimerkiksi Kelan etuuksien maksupäivinä käyttö olisi suurempaa.

Havaintoja voi tehdä useita yhdestä paikasta. Esimerkiksi kaupassa olevista koneista voi tehdä havainnon sekä tullessa ja poistuessa. Kioskista vaikka ohikulkiessa. Monesta paikasta pelikoneet ja niiden pelaajat näkee ulkoa.

Toinen tarkoitus on kerätä riippumatonta tietoa missä pelikoneita on ja kuinka paljon missäkin. Palveluun voi myös tallentaa paikkoja, joissa pelikoneita ei ole vaikka samantapaisissa paikoissa usein on. Esimerkiksi on ruokakauppoja tai kahviloita, joissa ei ole pelikoneita.

Miten syötän tiedot

Palvelua voi käyttää sekä kännykällä että tietokoneella. Selaimen pitää olla kohtuullisen nykyaikainen, jotta kaikki toiminot toimivat. Tuettu versio Firefoxista, Chromesta, Edgestä tai Safarista kelpaa hyvin.

Paikantamalla

Mobiililaitteella on helpointa käyttää paikannusta. Valitse pääsivun painike Paikanna. Selain todennäköisesti kysyy, haluatko sallia paikannuksen, joten tähän vastaa Kyllä. Tämän jälkeen palvelu palauttaa listan lähimmistä OSM:n tietokannassa olevista pisteistä lähimmät pisteet ensimmäisenä.

Mikäli haluttu paikka löytyy listalta, valitse se, jonka jälkeen pääset syöttämään havaintosi tiedot. Päiväväärä ja kellonaika olettaa nykyhetkeä, mutta mikäli tallennat aiemmin tekemäsi havainnon, voit muokata niitä.

Tämän jälkeen syötä tieto siitä kuinka monta pelikonetta kyseisen liikkeen tiloissa on. Seuraavaksi tieto siitä, monellako niistä on pelaaja juuri tällä hetkellä. Tarkoitus on tehdä satunnaistettua havainnointia, joten älä jää odottamaan “herkullisempaa” hetkeä.

Kommentti-kenttä on tarkoitettu vapaamuotoisilla havainnoille, esimerkiksi pelaajien ikäjäkaumaa, onko alaikäisiä pelaajia tai kuinka paljon eri pelejä mainostetaan ympäristössä. Myös jos huomaat paikan tiedoissa virheen (esimerkiksi nimi vaihtunut) niin voit näistäkin laittaa kommenin.

Pelikoneiden lähistöllä tulisi olla ongelmapelaamisen hallinnassa auttavan Peluuri-palvelun esitteitä. Näiden esitteiden olemassaolon voi myös kirjata. Uutuus 11.3.2020.

On mahdollista, että palveluun syötetään ilkivaltaisesti tietoja. Jos ajattelit olla aktiivinen tietojen syöttämisessä, voit tallentaa tiedot käyttäen nimimerkkiä, jolloin sinun syöttämäsi tiedot voidaan yhdistää toisiinsa niiden luotettavuutta arvioitaessa. Tätä ei tallenneta sellaisenaan havainnon mukaan vaan se anonymisoidaan. Se on siis oikeastaan jotain nimimerkin ja salasanan välillä. Älä käytä esimerkiksi twitter-tunnistettasi tai nimeäsi suoraan nimimerkkinä. Valitsemalla tallenna nimimerkki, tieto jää selaimen muistiin.

Jos paikka on sellainen, jossa käyt usein, voi lisätä sen suosikiksesi niin voit valita sen odottamatta paikannusta. Niitä voi olla 50 kappaletta.

Lopuksi paina Lähetä nappulaa ja olet auttanut siinä, että päättäjät voivat tehdä parempia päätöksiä.

Kartalta

Jos mielummin tallennat tiedot kodin tai työpaikan lämmössä siirtämällä ne muistivihkosta tietokoneelle, voit valita pääsivulta Valitse kartalta. Kartta avautuu Suomen väestöllisestä keskipisteestä, josta voit karttaa siirtämällä etsiä haluamasi paikan. Tässäkin voit käyttää paikannusta, jolloin kartta avautuu selaimen ilmoittamaan sijaintiin.

Klikkaa haluamasi pistettä kartalta ja vastaavasti kuten paikannusta käyttäen, saat listan puolen kilometrin säteellä olevista pisteistä, joissa voi olla peliautomaatteja. Valitse lista ja täytä havaintosi kuten yläpuolella on selostettu.

Suosikkilista

Jos olit merkinnyt jonkun kohteen suosikiksi, saat listan esille valitsemalla Suosikkilista. Tästä voit jatkaa kuten edellisissä kohdissa.

Suosikit-sivulta löytyy myös nappi “Suosikkien hallinta”, jota kautta voit poistaa tarpeettomat paikat.

Paikkaa ei löydy listalta

Kaikkia paikkoja ei löydy tietokannasta tai tiedot voivat olla vanhentuneita.

Uuden paikan voi syöttää valitsemalla listalta ensimmäisen kohdan uusi, jonka jälkeen voi täyttää siitä perustiedot. Nimi ja paikan tyyppi ovat pakollisia tietoja. Lisätietoja-kenttään voi kirjata muutakin hyödyllistä paikasta kuten aukioloajat ja yhteystiedot.

Kännykkäselaimen paikannus etenkin sisätiloissa ei ole välttämättä kovin tarkka. Usein onkin parempi valita karttanäkymä, paikantaa ja asettaa piste tarkemmin oikealle kohdalle. Tämä helpottaa sitä, että toiset havainnoihat löytävät oikean paikan.

Nämä paikat näkyvät myöskin paikkalistalla myöhemmin. Voit myös lisätä ne omiksi suosikeiksi.

Tietosuoja ja tekijänoikeustiedot

Tietolähteet

Palvelussa olevien paikkojen (kaupat, palvelut, yms.) sijainnit on noudettu OpenStreetMap:n tietokannasta. Tämä on © OpenStreetMapin tekijät. Tämän lisäksi osoitetietoja on täydennetty Maanmittauslaitoksen Geokoodauspalvelusta, josta saatavat tiedot ovat julkaistu Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Kuntien ja maakuntien asuakasluvut ovat peräisin Kuntaliiton julkistamista tilastoista (2018).

Kerätyt tiedot

Vastauksista tallennetaan lomakkeelle syötetyt pelikonehavaintoa koskevat tiedot sekä havainnnon lähettäisaika. Ilmoittajan nimimerkki anonymisoidaan siten, että samalla nimimerkillä lähetetyt ilmoitukset voidaan yhdistää mutta nimimerkkiä ei yhdistetä muihin tunnisteisiin.

Palvelu ei aseta evästeitä, ellei käyttäjä näin valitse. Seuraavat evästeet on mahdollista asettaa:

  • nimimerkki tallentaa käyttäjän valitseman nimimerkin asetettaessa tallenna nimimerkki valinta havaintoa tallennettaessa. Nimimerkkiä ei tallenneta tietokantaan sellaisenaan vaan se anonymisoidaan ensin.

  • suosikki evästeeseen käyttäjä voi tallentaa 50 valitsemaansa kohdetta valitesemalla aseta suosikiksi valinnan havaintoa tallennettaessa. Suosikkilistaa ei tallenneta palvelimelle missään muodossa.

  • kartta evästeeseen voidaan tallentaa sijainti, josta kartta avautuu seuraavan kerran. Tätä tietoa ei tallenneta palvelimelle missän muodossa.

Tämän lisäksi tallennetaan anonymisoitu IP-osoite, jonka perustella voidaan yhdistää tietyllä todennäköisyydellä samasta verkosta tai samasta IP-osoitteesta lähetetyt tiedot mahdollisten ilkivaltasten vastausten poistamiseksi. Käyttäjän IP-osoite tallennetaan järjestelmän toiminnan ja mahdollisten vikatilanteiden ratkaisemiseksi korkeintaan viikon ajaksi palvelimen lokitiedoistoihin. Tätä ei yhdistetä käyttäjän syöttämiin tietoihin.

Mikäli käyttäjä käyttää paikannusta, palvelimelle lähetetään selaimen ilmoittama sijaintitieto. Tämän tiedon perusteella tehdään paikallisesta tietokannasta haku, jonka perusteella käyttäjälle palautetaan lista sijainneista. Itse sijaintia ei tallenneta palvelimelle.

Käyttäjän lisätessä uuden sijaintikohteen, tämän yhteyteen tallennetaan mahdollisesti käyttäjän paikannettu sijainti. Tämä ei kuitenkaan eroa siitä, että käyttäjä olisi valinnut sijainnin kartalta vaan molemmat paikannustavat tallentuvat sellaisenaan. Käyttäjästä ei sijaintikohteen yhteyteen tallenneta mitään tietota (IP-osoitetta, nimimerkkiä) kuten ei myöskään paikannusmenetelmää (radiopaikannus, kartta).

Palvelin sekä tietokannan varmuuskopio sijaitsevat Suomessa.

Tuotettavat aineistot

Vastausten perusteella tuottetaan tilastotietoa pelikoneiden sijainnista. Tämän lisäksi aineistoa voidaan hyödyntää OpenStreetMap tietojen korjaulussa. Annetut vastaukset käsitellään CC Nimeä 4.0 Kansainvälinen jotta niitä voidaan hyödyntää mahdollisiman laajasti.

Lähettämällä tiedot annat tiedon kerääjälle täydet oikeudet hyödyntää aineistoa. Aineistosta tehdyt raportit tarjotaan samalla lisenssillä edelleen saataville.

Yhteystiedot

Yhteyttä voi ottaa twitterissä tai sähköpostise kommentti@pelikone.eu. Esimerkiksi kommentit siitä, tulisiko jotain tietoja kerätä tarkemmin määritettynä lomakkeelle. Vikailmoituksista puhumattakaan.

Kiitos kun täytät lomakkeen omilla havainnoillasi.

Tekniikka konepellin alla

Perusjuttuja: Apache, Bottle, Debian Linux, Postgresql, Postgis, python.

Tunnuslukuja

  • Havaintoja: 5325
  • Dokumentoituja paikkoja: 1396
  • Pelikoneita löydetty: 4294
  • Pelaajia häviämässä: 5265

Lisää tietoja tilastot-sivulta.

Lisätietoja (avautuu uuteen välilehteen)